Toimintakertomus 2021

1. Yleistä

Keväällä 2020 alkanut Covid-19 pandemia jatkui vielä koko toimintavuoden aikana. Tämä rajoitti toimintaa ja tapaamisia. Monet suunnitellut yleisötapahtumat oli peruttava, koska Aluehallintovirasto määräsi kokoontumisrajoituksia.

Keväällä päätimme kokeilla, voisimmeko palkata kaksi nuorta kesätöihin Espoon kaupungin kesäseteliehdoin. Saimme muutaman hyvän hakijan ja palkkasimme kaksi nuorta kahdeksi viikoksi kesäkuussa. Kesänuorten tehtäviä olivat nurmikonleikkuu, pienet maalaustyöt, rikkaruohojen kitkentä jne. Saimme kesätyöstä hyvää palautetta sekä nuorilta että työtä teettäviltä jäseniltämme. Espoon kaupunki maksoi meille kesäseteleistä 600 euroa.

Yhdistyksen toimintaa rahoitetaan jäsenmaksutuotoilla ja Espoon kaupungin kulttuurilautakunnan myöntämän 600 euron toiminta-avustuksen turvin. Jäsenmäärä on viime vuosina ollut pienessä noususuunnassa. Yhdistyksen tilinpäätös osoittaa 440,28 euroa tappiota. Tappio muodostui lähinnä kesänuorten palkkaamisesta, joka ei ollut talousarviossa huomioitu.

2. Jäsenten lukumäärä ja jäsenmaksu

Yhdistyksemme jäsenmäärä on pysynyt pitkään melko vakiona. Jäsenmaksu on pysynyt samana niin, että se on perheen 1. jäseneltä 14 euroa ja samaan perheeseen/ruokakuntaan kuuluvalta lisäjäseneltä 2 euroa jäseneltä. Jäsenmaksuja kertyi vuoden aikana yhteensä 2 452 e, ja jäsenten lukumäärä oli 265 (vrt. v. 2020 2 334 e ja jäseniä 264, 2019 2 072 e, ja jäseniä 232, v. 2018 2 249).

Jäsenmaksukirje meni myös tänä vuonna osoitteellisena jäsenille.

Taulukko osoittaa jäsenmäärän kehityksen vuodesta 1998. Kehitys näyttää hyvältä.

3. Hallitus ja muut toimielimet

Halllituksen kokoonpano ja tehtäväjako

Ann-Christin Lintula puheenjohtaja, EKYL:n hallituksen varapuheenjohtaja
Marja Aho varapuheenjohtaja, viestintä
Merja Mäkelä sihteeri, yhteisöllisyys
Johanna Issakainen tapahtumat
Ritva Koivukoski jäsen
Marja-Liisa Pahalahti perinneasiat
Jan-Olof Stengård jäsenrekisteri, jakeluvastaava
Eeva Vainio edunvalvonta, kaavoitusasiat
Laura Wickström tapahtumat, yhteisöllisyys

 Hallitus kokoontui kuusi kertaa, joista osa oli hybridikokouksia. Kokoontumispaikkana oli Lagstadin kotiseututalo. Varsinaisten kokousten lisäksi hallitus keskusteli sähköpostin välityksellä. Anita Lindström/Figurecraft toimii rahastonhoitaja.

3.1. Jäsenjakelu

Jakeluvastaavana toimi Jan-Olof Stengård. Hallituksen jäsenet ovat hoitaneet jäsenjakelun.

3.2. Toiminnantarkastajat

Toiminnantarkastajina ovat toimineet Mirja Rasa ja varalla Gunnar Ramstedt.

4. Varsinainen toiminta

4.1. Vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 22.4.2021 Lagstadin kotiseututalolla hybridikokouksena.

Kokouksessa vahvistettiin tilinpäätös ja annettiin vastuuvapaus hallitukselle. Samoin hyväksyttiin toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio vuosille 2021-2022. Suunniteltuja tapahtumia mm. kahden nuoren palkkaaminen kesätöihin, siivoustalkoot, katukirppis, tonttupolku, Espoo-päivään osallistuminen, kotiseuturetki ja kummitoimintaa alueen uusille asukkaille.

Kokouksen yleiskeskustelun aikana tutustuttiin Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaan.

4.2. Siivoustalkoot

Korona-pandemian takia emme halunneet järjestää siivoustalkoita mutta päätimme kuitenkin tilata Romu Keinäseltä metalliromulavan 4.5. Samariantien alkupäähän. Jäsenet ottivat palvelun kiitollisina vastaan ja lava täyttyi taas kuten aikaisempina vuosina.

4.3. Kesänuorten palkkaaminen
Palkkasimme kaksi kesätyöntekijää, Olli Keskikallion ja Jimi Keskitalon 7.-18.6. jäsentemme käyttöön erilaisiin kiinteistön ylläpitotehtäviin. Palvelu oli jäsenille täysin ilmaista ja siihen hyödynnettiin Espoon kaupungin nuorille tarjoamia kesäseteleitä. Jäsenet olivat tyytyväisiä palveluun.

4.4. Tonttupolku

Korona-pandemiasta huolimatta päätimme toteuttaa tonttupolun sunnuntaina 12.12. klo 17-19.00. Koko ohjelma oli ulkona, joten etäisyyksiä toisiin pystyi pitämään. Tapahtuman avasi Espoon Lucia Nathalia Lundberg lucianeitoineen. Glögipiste pipareineen keräsi tänä vuonna yli 300 kävijää, joka aiheutti jopa glögin loppumisen. Piparipuu oli myös totutulla paikallaan. Kirjainrastitehtävä lasten ja lastenmielisille alkoi Kiulutie 4:stä ja rasteja oli polun varrella. Muusikko Jiri Kuronen laulatti joululauluja. Tapahtuman päätteeksi tiernapojat esiintyivät. Myyjäispiste, jossa myytiin lämpimiä itsetehtyjä käsitöitä sekä joululeivonnaisia oli Honkakuja 1:ssä.

5. Edunvalvonta

Toimintavuonna on seurattu lähiseudun kaavoitus- ja rakentamisasioita edellisvuosien tapaan seuraamalla tiedotusvälineitä ja kaupungin lautakuntien yms. esityslistoja ja pöytäkirjoja, osallistumalla erilaisiin tiedotustilaisuuksiin, kyselemällä virkamiehiltä kiinnostavista hankkeista ja antamalla tarpeen vaatiessa lausuntoja.

Leikkipuistot

Saimme kaupungilta tiedon suunnitelmista lähiympäristömme pienien leikkipuistojen lopettamisaikeista (säästösyistä). Välitimme kaupungin kyselyn Kiltakallion puolella asuville jäsenille (Heisipuun leikkipuisto). Vihtatien puiston osalta vastasimme kyselyyn yhdistyksenä.

Tieasiat

Selvitimme erään Savutien asukkaan pyynnöstä Savutien kunnostamis- /rakentamisaikataulua.

Savutie, kuten muutkin lähiseutumme pikkukujat, on viimeisiä ’Kotikadut kuntoon’ hankkeen tekemättömiä osia. Mitään täsmällistä aikataulua ei niille ole.

Kaavoitus

Espoon kaavoituksen seuraaminen on ollut 2021 hyvin haastavaa. Pohjois ja Keski-Espoon yleiskaavan muutoksen omituiset kiemurat ovat vaikuttaneet oikeastaan kaikkeen aluettamme koskevaan kaavoitukseen. Koska yleiskaavasta jätettiin eteläosa pois ei myöskään asemakaavamuutoksia, jotka oli tehty uuden yleiskaavan mukaan, voitu viedä eteenpäin.

Yhdistyksemme jätti vain yhden mielipiteen Pappilanmäen asemakaavamuutoksen OAS:sta ja sekin kaava on jo muuttunut nimeä myöten (Kirkkoväärtin puisto).

6. Tiedotustoiminta

6.1. Yhdistyksen kotisivut ja Facebook

Yhdistyksemme kotisivut löytyvät osoitteesta https://kepky.fi ja sähköpostiosoite on info@kepky.fi. Sivujen sisällöstä vastaa hallitus. Kotisivuilla on myös oma ruotsinkielinen osio. Kotisivuilla julkaistaan jäsenistölle tarpeellista materiaalia, kuten ajankohtaiset asiat, kokousaikataulu, ajankohtaiset kaavoitustilanteet alueellamme sekä tietenkin yhdistyksen toiminnasta ja hallituksen kokoonpanosta kertovat osiot. Koitamme parhaamme mukaan pitää sivuja ajan tasalla ja tuoda siihen uutta informaatiota, kun sitä on saatavilla. Kotisivuilta on myös linkitykset Espoon kaupungin uutisiin ja kaavoitussivustolle. Kolmas linkki menee Kotiseutuliiton sivustolle. Sivuilta löytyy myös linkit Espoon keskuksen kotikaupunkipoluille.

Julkaisemme jatkossa jäsenlehtemme nettiversiona.

Yhdistyksen oma Facobook-sivu avattiin lokakuussa 2020 ja se sai heti melko paljon seuraajia. Facebookissa kerroimme kokouskuulumisia, yhdistyksen tapahtumista, kaavoitusuutisia sekä tietoa alueemme leikkipaikkojen muutoksista. Siinä jaamme myös ajankohtaista tietoa tapahtumista ja asukkaiden on helppo lähestyä meitä kommentoimalla.

6.2. Jäsenlehti

Jäsenlehtemme ”Sitä kuusta kuuleminen…” ilmestyi toukokuussa ja joulukuussa. Tänä vuonna oli 24. vuosikerta ja joulukuun numero oli jo järjestyksessään 50. Lehden taittajana toimi nyt neljättä vuotta Seija Kotipalo, jonka ammattitaito näkyi selvästi. Päätoimittajana toimi Ann-Christin Lintula ja lehti painettiin värityönä. Hyvää jäsenpalvelua on myös se, että kirjoitamme paljon sekä suomeksi että ruotsiksi. Lehteen kaipaisimme enemmän kirjoituksia tai ainakin aloitteita juttuaiheista jäsenistöltä.

Toukokuun lehdessä oli Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalon kirjoitus asukkaiden osallisuudesta. Espoon kaupungin asukasosallisuuden kehittämispäällikkö Marion Ticklén kirjoitti tehtävästään asukasosallisuuden edistämisestä. Vanha postikortti herätti huomioita ja rupesimme selvittämään mikä talo on kuvassa. Kävi ilmi, että se on ollut Doms niminen täysihoitola ja löysimme omistajan lapsenlapsen, joka kirjoitti jutun hänen muistoistaan. Lehdessä oli myös juttu EBK-laisista Lasse Lakasesta ja Juha Pylköstä sekä kolmen porsaan talosta, joka on toiminut pikkukouluna (Gumböle småskolan). Bussiliikenteen muutoksista kirjoitti HSL:n hallituksen jäsen Antti Aarnio. Kevään edistyksestä ja muuttolinnuista, kadunvarsista ja hevosharrastuksesta oli artikkeleita sekä Kirkkojärvellä sijainnen Dahlin tilasta. Kissa Kyllikki Kirjavaisen seikkailut jatkuivat myös. Jokaiseen lehteen kuuluu myös kaavoituskatsaus ja puheenjohtajan palsta.

Joulukuun lehdessä oli perinteiset puheenjohtajan palsta ja kaavoituskatsaus. EKYL:n 40-vuotiseen toimintaan oli lyhyt katsaus sekä Kaupunginkalliossa 24 vuotta asuneen pariskunnan haastattelu. Espoo on ollut monen kotimaisen elokuvan kuvauspaikkana, josta oli juttu. Espoon Perinneseura on julkaissut Ulf Johanssonin kirjoittaman kirjan Bembölestä ja hölmöläistarinoista. Artikkeleita oli kierrätyksestä, kurtturuusujen hävittämisestä, korona-ajasta, taksiasemasta ja kissatarinaa.

6.3 Muu tiedotustoiminta

Kokouskutsun yhteydessä jaettiin tietoa ajankohtaisista asioista. Olemme tehostaneet jäsenten sähköpostiosoitteiden keräämistä ja meillä on jäsenistön jakelulista sähköpostissa. Jäsenistön nimet ja osoitteet ovat salattuna ainoastaan jäsenrekisteriä hoitavan henkilön tiedossa. Jäsenet ovat suoraan toimittaneet meille nimi- ja osoitetietojaan. Kaikille jäsenille lähetettiin sama posti sähköpostina kuin paperiversiona postilaatikkoon. Sähköpostijakeluna tiedotamme halukkaille yhdistyksen toiminta-alueella olevista ajankohtaisista hankkeista, kantaa otettavista asioista tai alueella havaituista häiriöistä.

7. Vuokraustoiminta

Yhdistyksellä on astioita ja ruokailuvälineitä noin 50 hengelle, joita jäsenet voivat vuokrata 30 euron kertamaksua vastaan perhe- ja juhlatapahtumiin.

8. Muu toiminta

8.1. Kotikaupunkipolut

Espoon Kaupunginosayhdistysten Liiton (EKYL) on koordinoinut kotikaupunkipolkuprojekteja eri puolella Espoota. Espoon keskuksen kotikaupunkipolkuja on laadittu vuonna 2005 ja päivitetty vuonna 2014. Syksyllä aloitettiin uusi päivitystyö, joka jatkuu ensi vuonna. Mukana työryhmässä ovat Ann-Christin Lintula ja Jan-Olof Stengård.

8.2. Käsityökerho

Yhdistyksemme aloitteesta on perustettu käsityökerho ”Tikuttajat”, joka kokoontuu kerran kuussa osallistujien luona sopimuksen mukaan. Kokoontumiskerrat ovat Koronan takia tietenkin ollut vähissä.

8.3. Osallistuminen muiden yhteisöjen toimintaan

Yhdistys on jäsenenä Espoon Kaupunginosayhdistysten Keskusliitossa (EKYL) ja Pro Espoonjoki -yhdistyksessä. Teemme myös yhteistyötä Esbo hembygdsförening rf:n kanssa, joka hallinnoi Lagstadin kotiseututaloa. Ann-Christin Lintula on Espoon kaupunginosayhdistysten Keskusliiton (EKYL) hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja. Ann-Christin Lintula osallistui Suomen Kotiseutuliiton kotiseutupäiviin Oulussa 12.-15.8., jossa hänet valittiin valtuuston jäseneksi. Eeva Vainio valittiin Pro Espoonjoki r.y:n hallituksen varajäseneksi.