Toimintakertomus 2020

1. Yleistä

Toimintavuosi oli hyvin poikkeuksellinen. Covid-19 virus tuli tietoisuutemme maaliskuun puolessa välissä, jonka jälkeen rajoitukset astuivat voimaan. Kaikki suunnitellut yleisötapahtumat oli peruttava. Vuosikokous pystyttiin määräaikaisen lakimuutoksen johdosta siirtämään syksyyn.

Toukokuussa suunniteltuja siivoustalkoita ei järjestetty. Koska Korona-pandemia ei kesän jälkeen ollut enää yhtä raju, suunniteltiin tonttupolkua. Sitä jo mainostettiin, mutta tartuntamäärien taas lisääntyessä emme sitäkään uskaltaneet järjestää. Jäsenlehti julkaistiin sekä toukokuussa että joulukuussa.

Pohjois- ja Keski-Espoon yleiskaavasuunnitelmat herättivät paljon huomiota ja keskustelua. Suunnitelmat nostaisivat rakennusoikeutta monin paikoin Keski-Espoossa. Vuosikokouskutsussa oli maininta kaavoitussuunnitelmista, mikä houkutteli tavallista enemmän yleisöä paikalle koronarajoituksista huolimatta. Yhdistys antoi muistutuksen yleiskaavaehdotuksesta 19.10.2020.

Muistutuksessamme huomioitiin myös jäsenten esiintuomat mielipiteet. Korostimme Espoon jokilaakson kulttuurihistoriallisia arvoja ja vastustimme pientaloalueiden rakennustehokkuuden kasvattamista, koska katsomme Espoon keskuksen tarvitsevan ympärilleen pientaloalueita.

Yhdistyksen toimintaa rahoitetaan jäsenmaksutuotoilla ja Espoon kaupungin kulttuurilautakunnan myöntämän 800 euron toiminta-avustuksen turvin. Jäsenmäärä on pysynyt melko vakiona mutta tänä vuonna saimme ilahduttavan paljon uusia jäseniä. Yhdistyksen tilinpäätös osoittaa 974,83 ylijäämää. Ylijäämä syntyi lähinnä siitä, ettemme voineet järjestää yleisötapahtumia.

Hallitus oli jo pidemmän aikaa kantanut huolta yhdistyksen tulevaisuudesta. Uusia hallituksen jäseniä on ollut vaikea saada ja osanotto vuosikokoukseen on ollut vähäistä. Olemme parissakin jäsenlehdessä ilmaisseet huolemme yhdistyksen jatkumisesta. Vuosikokouskutsussa ilmoitettiin, että kokouksessa käsitellään yhdistyksen jatkosta. Vuosikokouksessa oli runsaasti osanottajia ja saimme kuusi uutta hallituksen jäsentä. Kolme jäsentä vanhasta hallituksesta jatkoi, mukaan lukien puheenjohtaja. Nyt on yhdistyksellä innokas ja toimiva hallitus ja voimme luottavaisin mielin katsoa eteenpäin.

2. Jäsenten lukumäärä ja jäsenmaksu

Yhdistyksemme jäsenmäärä on pysynyt pitkään melko vakiona. Jäsenmaksu on pysynyt samana niin, että se on perheen 1. jäseneltä 14 euroa ja samaan perheeseen/ruokakuntaan kuuluvalta lisäjäseneltä 2 euroa jäseneltä. Jäsenmaksuja kertyi vuoden aikana yhteensä 2 334 e, ja jäsenten lukumäärä oli 264, (vrt. v. 2019 2 072 e, ja jäseniä 232, v. 2018 2 249 e ja jäseniä 252). Jäsenmaksukirje meni myös tänä vuonna osoitteellisena jäsenille.

Taulukko osoittaa jäsenmäärän kehityksen vuodesta 1998. Kehitys näyttää hyvältä.

3. Hallitus ja muut toimielimet

Halllituksen kokoonpano ja tehtäväjako 7.10.2020 asti oli seuraavanlainen:

Ann-Christin Lintula puheenjohtaja, EKYL:n hallituksen varapuheenjohtaja
Eeva Vainio varapuheenjohtaja, siivoustalkooasiat, tonttupolku
Virpi Palmgren sihteeri, luontoasiat
Timo Laaksonen jakeluvastaava, ympäristöasiat
Jan-Olof Stengård jäsenrekisteri, jakeluvastaava ja sähköpostijakelu
Nena Stenius perinneasiat ja Espoonjoki-asiat (Pro Espoonjoki ry)
Hanna Sayilir jäsen

Uusi hallitus 8.10.2020 pidetyn vuosikokouksen jälkeen.

Ann-Christin Lintula puheenjohtaja, EKYL:n hallituksen varapuheenjohtaja
Marja Aho varapuheenjohtaja, viestintä
Merja Mäkelä sihteeri, yhteisöllisyys
Johanna Issakainen tapahtumat
Ritva Koivukoski jäsen
Marja-Liisa Pahalahti perinneasiat
Jan-Olof Stengård jäsenrekisteri, jakeluvastaava
Eeva Vainio edunvalvonta, kaavoitusasiat
Laura Wickström tapahtumat, yhteisöllisyys

Hallitus kokoontui neljä kertaa. Varsinaisten kokousten lisäksi hallitus keskusteli sähköpostin välityksellä. Anita Lindström/Figurecraft toimii rahastonhoitaja.

3.1. Alueyhdyshenkilöt

Jakeluvastaavana toimi Jan-Olof Stengård. Jäsenjakelu on hoidettu hallituksen jäsenten ja muutaman jäsenen keskuudessa.

3.2. Toiminnantarkastajat

Toiminnantarkastajina ovat toimineet Mirja Rasa ja varalla Gunnar Ramstedt.

4. Varsinainen toiminta

4.1. Vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 8.10.2020. Kokouskutsussa kerrottiin, että keskustelemme Pohjois- ja Keski-Espoon yleiskaavaluonnoksesta sekä kokousasiana yhdistyksen tulevaisuudesta. Kokoukseen tuli ilahduttavan paljon asukkaita. Yleiskaavasta keskusteltiin ja annettiin evästystä hallitukselle. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Keskustelimme myös yhdistyksen tulevaisuudesta ja vaihtoehtoisesti sen lakkauttamisesta. Yhdistys pidettiin tarpeellisena ja hallitukseen valittiin kuusi uutta jäsentä: Marja Aho, Johanna Issakainen, Merja Mäkelä, Ritva Koivukoski, Marja-Liisa Pahalahti ja Laura Wickström. Vanhoina jäseninä jatkoivat Eeva Vainio, Jan-Olof Stengård sekä Ann-Christin Lintula, joka myös jatkaa puheenjohtajana.

5. Edunvalvonta

Toimintavuonna on seurattu lähiseudun kaavoitus- ja rakentamisasioita edellisvuosien tapaan seuraamalla tiedotusvälineitä ja kaupungin lautakuntien yms. esityslistoja ja pöytäkirjoja, osallistumalla erilaisiin tiedotustilaisuuksiin, kyselemällä virkamiehiltä kiinnostavista hankkeista ja antamalla tarpeen vaatiessa lausuntoja.

Yhdistys on tutustunut ja tarvittaessa lausunut mielipiteensä seuraavista kaavoitusasioista:

  • Pohjois- ja Keski-Espoon yleiskaavaehdotuksesta jätimme muistutuksen lokakuussa.
  • Savikujan asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan esitimme mielipiteemme, jossa vastustimme Espoon asuntojen rivitalojen korvaamista kerrostaloilla.
  • Jokisillan asemakaava hyväksyttiin valtuustossa äänestyksen jälkeen. Lähetimme ennen valtuuston kokousta 16.11.2020 valtuutetuille sähköpostiviestin, jossa vielä pyysimme huomioimaan kannanottomme asemakaavasta.

6. Tiedotustoiminta

6.1. Yhdistyksen kotisivut ja Facebook

Yhdistyksemme kotisivut löytyvät osoitteesta https://kepky.fi ja sähköpostiosoite on info@kepky.fi. Sivujen sisällöstä vastaa hallitus. Kotisivuilla on myös oma ruotsinkielinen osio. Kotisivuilla julkaistaan jäsenistölle tarpeellista materiaalia, kuten ajankohtaiset asiat, kokousaikataulu, ajankohtaiset kaavoitustilanteet alueellamme sekä tietenkin yhdistyksen toiminnasta ja hallituksen kokoonpanosta kertovat osiot. Koitamme parhaamme mukaan pitää sivuja ajan tasalla ja tuoda siihen uutta informaatiota, kun sitä on saatavilla. Vuoden lopussa päätimme myös julkaista jäsenlehtemme nettiversiona. Kotisivuilta on myös linkitykset Espoon kaupungin uutisiin ja kaavoitussivustolle. Kolmas linkki menee Kotiseutuliiton sivustolle. Sivuilta löytyy myös linkit Espoon keskuksen kotikaupunkipoluille ja Vanha Espoon asukasfoorumin sivustolle.

Yhdistyksen oma Facebook-sivu avattiin 25.10. ja se sai heti melko paljon seuraajia. Facebookissa kerroimme Savikujan ja Jokisillan asemakaavamuutoksista sekä Pohjois- ja Keski-Espoon yleiskaavasta. Siinä jaamme myös ajankohtaista tietoa tapahtumista ja asukkaiden on helppo lähestyä meitä kommentoimalla.

6.2. Jäsenlehti

Jäsenlehtemme ”Sitä kuusta kuuleminen…” ilmestyi toukokuussa ja joulukuussa, tänä vuonna oli jo 23. vuosikerta. Lehden taittajana toimi nyt kolmatta vuotta Seija Kotipalo, jonka ammattitaito näkyi selvästi. Päätoimittajana toimi Ann-Christin Lintula ja lehti painettiin värityönä. Hyvää jäsenpalvelua on myös se, että kirjoitamme paljon sekä suomeksi että ruotsiksi. Lehteen kaipaisimme enemmän kirjoituksia tai ainakin aloitteita juttuaiheista jäsenistöltä.

Toukokuun lehdessä oli kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän tervehdys. Espoon keskuksen projektinjohtaja Mikko Kivinen kirjoitti Espoolaistentalosta. Espoon perinneseura on taltioinut espoolaista ruokaperinnettä ja lehdessä oli muutama resepti, samoin esiteltiin heidän uutta kirjaansa ”Maatilojen Espoo. Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta Alarik Corander kirjoitti Syysmatin markkinaperinteestä. Kodin tietoturvasta oli artikkeli. Espoon keskuksen ensimmäisistä kerrostaloista oli esittely. Vanhasta mestauspaikasta Mikkelästä ja katsaus vanhoihin karttoihin oli kirjoitukset. Jokaiseen lehteen kuuluu myös kaavoituskatsaus ja puheenjohtajan palsta.

Joulukuun lehdessä oli hallituksen esittely, puheenjohtajan palsta ja kaavoituskatsaus. Artikkeleita oli paluumuutosta ja lähiluonnosta saatavista kiisseliaineksista. Iwe Ekström oli kirjoittanut artikkelin otsikolla ”Varför firar vi Lucia” Miksi Luciaa juhlitaan? Tony Hagerlund kertoi Björkhagenin tanssilavasta, joka sijaitsi Kauklahden Mankinjoen varrella. Inga-Britt Hasselström kertoi haastattelussa millaista asuminen oli ennen Mikkelässä. Merja Mäkelän jutussa pohdittiin, millaista on ollut korona-aika Kaupunginkalliossa. Lehdessä oli myös uutinen Espoon Perinneseuran uudesta kirjasta ”Kummitustarinoita Espoosta”. Lisäksi kerrottiin Kaupunginkallion hiidenkirnuista, Pappilantien vanhoista taloista sekä miten syksyn lehtiä voi hyötykäyttää. Kansalliskirjaston aarteita oli myös tutkittu ja lehdessä oli ihania noin 100 vuotta vanhoja ilmoituksia ja mainoksia.

6.3 Muu tiedotustoiminta

Kokouskutsun yhteydessä jaettiin tietoa ajankohtaisista asioista. Olemme tehostaneet jäsenten sähköpostiosoitteiden keräämistä ja meillä on jäsenistön jakelulista sähköpostissa. Jäsenistön nimet ja osoitteet ovat salattuna ainoastaan jäsenrekisteriä hoitavan henkilön tiedossa. Jäsenet ovat suoraan toimittaneet meille nimi- ja osoitetietojaan. Kaikille jäsenille lähetettiin sama posti sähköpostina kuin paperiversiona postilaatikkoon. Sähköpostijakeluna tiedotamme halukkaille yhdistyksen toiminta-alueella olevista ajankohtaisista hankkeista, kantaa otettavista asioista tai alueella havaituista häiriöistä.

7. Vuokraustoiminta

Yhdistyksellä on astioita ja ruokailuvälineitä noin 50 hengelle, joita jäsenet voivat vuokrata 20 euron kertamaksua vastaan perhe- ja juhlatapahtumiin.

8. Muu toiminta

8.1. Käsityökerho

Yhdistyksemme aloitteesta on perustettu käsityökerho ”Tikuttajat”, joka kokoontuu kerran kuussa osallistujien luona sopimuksen mukaan. Kokoontumiskerrat ovat Koronan takia tietenkin ollut vähissä.

8.2. Osallistuminen muiden yhteisöjen toimintaan

Yhdistys on jäsenenä Espoon Kaupunginosayhdistysten Keskusliitossa (EKYL) ja Pro Espoonjoki -yhdistyksessä. Teemme myös yhteistyötä Esbo hembygdsförening rf:n kanssa, joka hallinnoi Lagstadin kotiseututaloa. Ann-Christin Lintula on Espoon kaupunginosayhdistysten Keskusliiton (EKYL) hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja. Nena Stenius toimii Pro Espoonjoki r.y:n hallituksen varajäsenenä.