Verksamhetsberättelse 2016

Verksamhetsberättelsen finns endast tillgänglig på finska.

1. Yleistä

Toimintavuosi noudatti pääosin tehtyä toimintasuunnitelmaa, johon sisältyi sääntömääräinen vuosikokous, kotisivujen ylläpito ja lehden julkaisu kaksi kertaa vuodessa. Yhdistyksellä on perinteeksi tulleita tapahtumia. Jokakeväiset siivoustalkoot on järjestetty vuodesta 1964, jäsenlehtemme ”Sitä kuusta kuuleminen…” on ilmestynyt 20 vuotta ja tonttupolkua on järjestetty 11 vuotta. Tämä toiminta kerää hyvin osallistujia ja olemme saaneet niistä myönteistä palautetta.

Yhdistyksen toimintaa rahoitetaan jäsenmaksutuotoilla ja Espoon kaupungin kulttuurilautakunnan myöntämän 500 euron toiminta-avustuksen turvin. Erityiskohteisiin voi anoa kaupungilta projektiavustusta. Jäsenmäärän kehitys on valitettavasti ollut laskusuunnassa viime vuosina.

2. Jäsenten lukumäärä ja jäsenmaksu

Yhdistyksemme jäsenmäärä pysyi pitkään hyvin vakiona, mutta on valitettavasti viimeisen kolmen vuoden aikana ollut laskusuunnassa. Jäsenmaksu pysyi samana niin, että se on perheen 1. jäseneltä 14 euroa ja samaan perheeseen/ruokakuntaan kuuluvalta lisäjäseneltä 2 euroa jäseneltä. Jäsenmaksuja kertyi vuoden aikana yhteensä 1 898 euroa ja jäseniä 217 (vrt. v. 2015: 2 180 € ja jäseniä 240, v.2014: 2 252 € ja jäseniä 265).

Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestön (EOK) kautta olemme saaneet jäsenkortin jaettavaksi jäsenistölle. Jäsenkortti on voimassa vuosina 2015-2017.

3. Hallitus

Hallituksen kokoonpano ja tehtäväjako oli seuraavanlainen:

Ann-Christin Lintula puheenjohtaja, EKYL:n hallituksen varapuheenjohtaja
Eeva Vainio varapuheenjohtaja, siivoustalkooasiat, tonttupolku
Virpi Palmgren sihteeri, luontoasiat
Veli-Matti Airaksinen lehden päätoimittaja, edunvalvonta ja kaavoitus
Timo Laaksonen jakeluvastaava, ympäristöasiat
Pia Serjala Lugnetin yhteyshenkilö
Jan-Olof Stengård

jäsenrekisteri ja sähköpostijakelu, tieasiat

Nena Stenius perinneasiat ja Espoonjoki-asiat

Hallitus pyrkii kokoontumaan kerran kuukaudessa kesäkautta lukuun ottamatta. Anita Lindström toimii rahastonhoitaja.

3.1 Alueyhdyshenkilöt

Alueyhdyshenkilöt antoivat jälleen tärkeän panoksensa yhdistyksen lehden ja muiden tiedotteiden jakelussa Timo Laaksosen johdolla.

3.2 Toiminnantarkastajat

Toiminnantarkastajina ovat toimineet Eeva Oja-Lipasti ja varalla Mirja Rasa.

4. Varsinainen toiminta

4.1 Vuosikokous

Vuosikokous pidettiin 11.4. Lagstadin kotiseututalolla. Kokouksen yleisteemaksi oli valittu home, ja varsinkin pintahomeet ulkopinnoissa. Espoon Värin edustajat Viherlaaksosta pitivät hyvän esitelmän miten home poistetaan ja mitä maalia kannattaa käyttää. Kokouksessa hyväksyttiin tilinpäätös, toimintakertomus, toimintasuunnitelma ja valittiin hallituksen jäsenet.

4.2 Siivoustalkoot

Ensimmäiset siivoustalkoot järjestettiin jo vuonna 1964. Tänä vuonna ne järjestettiin 3.5. Romu Keinäsen metalliromulava oli taas paikalla ja täyttyi kuten ennenkin ripeään tahtiin. Siivoustalkoojätettä sai tuoda viiteen eri pisteeseen, joista ahkerat hallituksen jäsenet sitten hakivat pois. Serjalan perheen pakettiautolla ne kuljetettiin yhteen keräyspaikkaan. Kaupunki vastaa roskien kuljettamisesta kaatopaikalle. Talkookahvit ja grillimakkarat nautittiin talkoolavan lähellä Oja-Lipastien pihalla Honkakujalla.

4.3 Espoo-päivä 27.8.

Espoo-päivää vietettiin yhteistyössä Esbo hembygdsförening:n kanssa Lagstadin kotiseututalolla. Yhdistyksemme valokuvat vuoden 2013 juhlanäyttelystä olivat esillä ja Ann-Christin Lintula päivysti ja vastasi kyselyihin. Mukana oli myös Pro-Espoonjoen näyttely. Kävijöitä oli iltapäivän aikana noin 120 henkilöä.

4.4 Tonttupolku Furubackassa

Tämän vuoden tonttupolku sunnuntaina 18.12. oli järjestyksessään yhdestoista. Espoon oma Lucia Olivia Sinnemaa lucianeitoineen esiintyivät. Nukketeatteri ”Kun kissa tahtoi Leijonaksi” sekä tarinahetki ”Tonttu eksyksissä” sekä ruotsiksi ”Tomten går vilse” keräsivät paljon lapsia ympärilleen. Ohjelmassa oli vakiintuneet kestosuosikit joulupukki, glögitarjoilu, joulupuoti ja tiernapoikien lauluesitys. Asukkaiden pihoilla ja porteilla oli paljon lyhtyjä ja muuta jouluaiheista. Kävijöitä tapahtuman aikana oli arviolta noin 300 alueen asukasta. Tapahtuma on täysin ilmainen kävijöille. Lucia-keräykseen kertyi myös tänä vuonna mukava summa syöpäsairaiden lasten ja heidän perheidensä tukemiseen

5. Edunvalvonta

Toimintavuonna on seurattu lähiseudun kaavoitus- ja rakentamisasioita edellisvuosien tapaan seuraamalla tiedotusvälineitä ja kaupungin lautakuntien yms. esityslistoja ja pöytäkirjoja, osallistumalla erilaisiin tiedotustilaisuuksiin, kyselemällä virkamiehiltä kiinnostavista hankkeista ja antamalla tarpeen vaatiessa lausuntoja.

Postin jakelu-uudistus ja postilaatikoiden uudelleenjärjestely aiheutti meillä ja jäsenistössä keskustelua. Kävi ilmi, ettei Posti noudattanut postilakia, jonka mukaan kirjepostia jaetaan joka arkipäivä. Henkilövähennysten takia Posti siirtyi jakamaan postia 2-3 kertaa viikossa ja posti saattoi tulla myös hyvin myöhään. Hallituksen edustaja Jan-Olof Stengård kävi paikallisessa jakelukeskuksessa keskustelemassa asioista, joista myös kirjoitettiin joulukuun jäsenlehdessä.

  • Asemakaavamuutos Jokisilta, yhdistys lausui mielipiteensä kaupungille 25.1.2016.
  • Blominmäen jätevedenpuhdistus ja jäteputket. Lähinnä seurattiin tilannetta ja informoitiin jäsenistöä jäsenlehdessä. Jan-Olof Stengård osallistui yhteen kokoukseen.
  • Kansallinen kaupunkipuisto -ehdotus Espoon kaupungille. (Pro Espoonjoki ja Kirkkojärvi takaisin -yhdistykset aloitteentekijöinä, Jupperin Omakotiyhdistys antoi oman lausuntonsa). Emme antaneet erillistä lausuntoa asiasta, koska pidimme hanketta hyvänä.

Kaupunginkallion teitä rakennetaan edelleen: Laudetie poikkikatuineen, Penkkikuja ja Kiulutie sekä yleiset pysäköintialueet Penkkikujan päässä ja Laudetien päässä ovat edelleen työn alla.

6. Tiedotustoiminta

6.1 Yhdistyksen kotisivut

Yhdistyksemme kotisivut uudistettiin täysin kesällä 2013. Sivut löytyvät osoitteesta www.kepky.fi ja sähköpostiosoite on info@kepky.fi. Sivujen sisällöstä vastaa hallitus. Kotisivuilla on myös oma ruotsinkielinen osio. Kotisivuilla julkaistaan jäsenistölle tarpeellista materiaalia, kuten ajankohtaiset asiat, kokousaikataulu, ajankohtaiset kaavoitustilanteet alueellamme sekä tietenkin yhdistyksen toiminnasta ja hallituksen kokoonpanosta kertovat osiot. Koitamme parhaamme mukaan pitää sivuja ajan tasalla ja tuoda siihen uutta informaatiota kun sitä on saatavilla. Kotisivuilta on myös linkitykset Espoon kaupungin uutisiin ja kaavoitussivustolle. Kolmas linkki menee Kotiseutuliiton sivustolle. Sivuilta löytyy myös linkit Espoon keskuksen kotikaupunkipoluille ja Vanha Espoon asukasfoorumin sivustolle.

6.2 Jäsenlehti

Jäsenlehtemme ”Sitä kuusta kuuleminen…” ilmestyi toukokuussa ja joulukuussa, tänä vuonna oli jo 20. vuosikerta. Vuoden 2003 juhlakirja lasketaan yhdeksi vuosikerraksi.

Toukokuun lehdessä oli puheenjohtajapalstan lisäksi juttuja Espoon kaupungin Meidän puisto – hankkeesta, Blominmäen jätevedenpuhdistamosta sekä kaavoituskatsaus. Esbo hembygdsförening täytti 100 vuotta ja elokuussa vietettiin Pentalan saaristopäiviä. Lekskolan Sockan joka toimii Suvelassa täytti 35 vuotta. Kurkistettiin myös jo Suomi 100 –vuotisjuhlatapahtumavalmisteluihin. Vakioaiheet luonnosta kertoi varpusista. Sänkiänlaakson hulevesialtaista oli myös artikkeli. Siivoustalkoista ja koiranjätöksistä oli jutut. Asukkaiden kirjoittamat jutut koskivat elämän menoa, muuttoa ja elämää Kaupunginkalliossa, turvapaikanhakijoiden ystäväperheistä, miljoona linnunpönttöä –projektista ja oman kylän Ompeluhuone esittäytyi.

Joulukuun lehdessä oli puheenjohtajapalstan lisäksi kirjoituksia postinjakeluongelmista ja postilaakioiden siirroista sekä Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta. Espoon keskuksen projektijohtaja Mikko Kivinen kirjoitti Espoon keskuksen tilannekatsauksen. Kansallisesta kaupunkipuistosta oli artikkeli sekä tulevasta Suomen 100-vuotisjuhlateemoista. Samoin kirjoitettiin luonnosta, kauriista ja punatulkusta sekä marraskuun hiihtokeleistä.

Jäsenlehden taitosta vastasi Veli-Matti Airaksinen. Hyvää jäsenpalvelua on myös se, että kirjoitamme paljon sekä suomeksi että ruotsiksi. Lehteen kaipaisimme enemmän kirjoituksia tai ainakin aloitteita juttuaiheista jäsenistöltä.

6.3 Muu tiedotustoiminta

Kokouskutsujen yhteydessä jaettiin tietoa ajankohtaisista asioista. Sähköpostijakeluna tiedotamme halukkaille yhdistyksen toiminta-alueella olevista ajankohtaisista hankkeista, kantaa otettavista asioista tai alueella havaituista häiriöistä.

7. Vuokraustoiminta

Yhdistyksellä on astioita ja ruokailuvälineitä noin 50 hengelle, joita jäsenet voivat vuokrata 20 euron kertamaksua vastaan perhe- ja juhlatapahtumiin.

8. Muu toiminta

8.1 Käsityökerho

Yhdistyksemme aloitteesta on perustettu käsityökerho ”Tikuttajat”, joka kokoontuu kerran kuussa osallistujien luona sopimuksen mukaan. Kokoontumiskerroilla on ollut 6-8 henkeä paikalla ja käsitöiden lisäksi on nautittu seurasta ja keskusteltu.

8.2 Osallistuminen muiden yhteisöjen toimintaan

Yhdistys on jäsenenä Espoon Kaupunginosayhdistysten Keskusliitossa (EKYL), Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestössä (EOK) ja Pro Espoonjoki -yhdistyksessä. Teemme myös yhteistyötä Esbo hembygdsförening rf:n kanssa joka hallinnoi Lagstadin kotiseututaloa.

Ann-Christin Lintula on Espoon kaupunginosayhdistysten Keskusliiton (EKYL) hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja. Nena Stenius toimii Pro Espoonjoki r.y:n hallituksen varajäsenenä.

Hallituksen jäsenet ovat osallistuneet m.m. seuraaviin info- ja keskustelutilaisuuksiin:

  • onnittelukäynti Esbo Hembygdsförening:in 100-vuotisjuhlassa (Ann-Christin Lintula)
  • Espoon luonnonhoidon toimintamallin valmistelu (Eeva Vainio)
  • Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän puheenjohtajatilaisuus pidettiin 22.4. valtuustotalon kahviossa. (Ann-Christin Lintula)
  • Ekylin järjestämä puheenjohtajatapaaminen 9.6. Haltiassa (Ann-Christin Lintula)
  • Espoonjoen kunnostussuunnitelman esittely 12.9. (Nena Stenius ja Ann-Christin Lintula)