Siivoustalkoot maanantaina 5.5.2014 noin klo 16.00 alkaen

Perinteen mukaan siivoamme lähiympäristöstämme myös sellaiset alueet, jotka eivät ole kenenkään reviiriä. Jos me emme sitä tee, saamme katsella roskia koko kesän!

Alla mainituissa keräyspisteissä on muovisäkit, joihin voit tuoda ’saaliisi’. Yhdistyksen talkooporukka kerää säkit klo 19 jälkeen. Huom! Älä laita heidän kannettavaksi oman tai taloyhtiösi pihan roskia.

Nimismiehenmäki Nimismiehenpuisto (Käräjäkujan pää)
Kaupunginkallio Honkaportti – Samariantien risteys
Kiuastie – Espoonväylän risteys
Kiulutien ja Penkkikujan risteyksessä metsikön kohdalla.
Lugnet Lugnetintie – Espoonväylän risteys paperinkeräyslaatikon vieressä
Saarniraivio Pliitintorpantien pää (Espoonväylän alikulun kohdalla)

Romu Keinäsen metalliromulava on tutulla paikallaan
Honkaportin ja Samariantien risteyksessä n. klo 16–19.

Siihen voi tuoda maksutta omia romujaankin kunhan esineen painosta metallia on yli puolet. Myös elektroniikkaromu käy, samoin auton renkaat. Akkuja ei kuitenkaan huolita, ne täytyy viedä huoltoaseman ongelmajätekonttiin (esim. Muuralan Neste-asemalle).

Talkookahvit tarjolla n. klo 18 lähtien Oja-Lipastien takapihalla
Honkakuja 1:ssa.

Tervetuloa!

Det här inlägget postades i Evenemang, Nyheter. Bokmärk permalänken.